maanantai 16. kesäkuuta 2014

Verta Ja Kyyneliä :D







Aurinko paistoi koko päivän ja luonnon olemus oli kuin hyvästelevä. Eilen illalla olimme nuotiolla ja paistoimme lettuja. Katselimme isosten sketsiä samalla, kun söimme lettuja.
Lettujen paiston jälkeen siirryimme sisälle ja isosten viimeinen iltaohjelma alkoi. Se oli kaikista paras kaikista iltaohjelmista. Iilimadolla meni suklaamousseeta korvaan.

"Sen korvista puhdistaminen oli ikävää" -Iilimato.

John Smith kävi käymässä. Kuuluisa häkkileikki päättyi tapaturmaan josta emme kerro teille sen enempää. Trololololololo... Viimeinkin Juspa sai valittua elokuvan Makuunista, nimittäin Mamma Mian, kaikki tulivat mukaan laulamaan ja tanssimaan. Iltaohjelman jälkeen salissa bailattiin erittäin paljon. Tanssittiin ja laulettiin ja oli mukavaa.

Iltahartaus oli herkkä ja tunteikas. Sytytimme tuohukset ja asetimme ne hiekkaan. Monet sanoivat kiitoksensa leiristä ja uusista ystävistä. Tunteet nousivat monilla pintaan ja itku tuli. Kaikki sanoivat kaikkea deeppiä shittiä ja kyyneleet virtasivat. Nukkumisesta ei tullut mitään, koska kaikkien meikit valuivat pitkin naamaa jättäen viivoja poskille (myös poikien).

Aamulla heräsimme ukulelejen sulosäveliin ja James Brownin ähkintään. Ilmarin aamuhartaus oli niin supermahtava, että sai Kiikinkin itkemään. Heti sen jälkeen alkoi ankara siivous huoneissa. Kun muut siivoavat yleisiä tiloja, Soomen Nooriso kirjoittaa täällä viimeistä blogi kirjoitusta. Vaikka Arttu Holmin myysteeri on vielä selvittämättä me jatkamme hänen etsimistä.

Soomen Nooriso (best isosryhmä eva) kiittää ja kuittaa. Aino, Vivi, Mikko, Lauri & Ilmari (Iilimato)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sunnuntai saattelee kohti leirin viimeistä päivää


Sunnuntai aamun messu+bändi






”Kun tulin rippikouluun, ajattelin etten oppisi mitään tai vähintään ärsyyntyisin siitä kaikesta Jeesus-höpötyksestä. Kuitenkin opin erittäin paljon asioita, enkä edes vain uskoon liittyviä sellaisia. Opin ystävystymään nopeasti uusien ja täysin vieraiden ihmisten kanssa ja tulemaan toimeen myös niiden kanssa, joiden kanssa en ihan ystäväksi asti päätynyt. Opin kuuntelemaan ja kunnioittamaan muiden, mutta myös ennen kaikkea omia mielipiteitäni… Opin, että vaikka ei olisi täydellinen, Jumala hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja antaa syntini anteeksi.”
 – Hilan musariparin leiriläinen

Leiri alkaa kääntyä loppuaan kohti. Tänään on pidetty loppukertaus ja kirjoitettu loppukoe. Leirin vetäjän sydän niksahti useamman kerran paikoiltaan leiriläisten rehellisten ja avointen pohdintojen äärellä siitä mitä rippikoulussa on opittu.

Yhteinen matka on ollut huikea. Matkalaisia on yhdistänyt vilpitön halu jakaa yhteistä elämää ja antaa toinen toisille tilaa juuri sellaisena kuin kukin on. Soitto, laulu ja nauru on raikunut Hilan saleissa ja pihalla halki koko viikon, mutta myös täydellinen hiljaisuus on useamman kerran katkaissut päivän pysähtyessämme miettimään elämän suuria kysymyksiä.

On ollut etuoikeus olla mukana.

”Olen huomannut oppimani pohjalta, että uskon Jumalaan ja ettei rippikoulu ole tylsä ja kamala paikka, vaan se on melkein syntymää hienompi asia, jota en tule ikinä unohtamaan ja viimeisenä että rippikoulussa on aivan hemmetin mahtavaa ja kivaa.”
 – Hilan musariparilainen

Yhdyn edelliseen puhujaan. Sydämellinen kiitos upeiden lastenne lainasta!
vetäjätiimin puolesta Kiikki (Kristiina) - diakoni

Alla olevan kuvan nimi: "Me ei haluta täältä pois"

Musariparin oma biisi :)

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Tarinahetki Myyrien kanssa

Herätys oli tällä kertaa metal-aiheinen. Aamulla oli aamiainen tavalliseen tapaan ja Ossi piti meille aamuhartauden. Kiikki piti mahtavan oppitunnin ja opimme hengen hedelmistä asioita Kiikin tapaan IHQ. Aamun oppitunnin jälkeen Juha piti meille raamattuvartin. Sitten menimme isosryhmiin ja opimme Raamatun vertauskuvia. Teimme tehtävästämme videon, joka kertoo laupiaasta samarialaisesta. Lounaaksi oli spagettia ja jauhelihakastiketta. Seuraavaksi oli Juhan oppitunti, joka kertoi sakramenteista. Tälläkään kertaa Karenin sessiossa ei ollut mitään järkeä. Tämän jälkeen oli paljon vapaa-aikaa. Sitten oli Kiikin metsäseikkailu. Illalla on vuorossa sauna ja iltaohjelma.

Le Wolf, Ming, Cassu, Mari ja Ossi.

P.S
Kyllä se ruoka on parempaa täällä kuin koulussa.




perjantai 13. kesäkuuta 2014

Ducksien perjantai











Taas yksi harmaan sateinen päivä. Aamu alkoi Rosan pitämällä aamuhartaudella, joka oli mahtava. Ensimmäisellä oppitunnilla puhuimme kärsimyksestä ja kuolemasta ja toisella tunnilla puhuimme siitä, mikä diakonia on ja miten se auttaa ihmisiä. Pääsimme tutustumaan duuniin tekemällä siihen liittyviä rasteja, joista Ilmarin ja Oulan rasti oli paras, koska he näyttelivät parhaiten narkkareita. Sitten söimme, söimme ja söimme. Raamiksella keskustelimme aika aiheen ulkopuolella olevista asioista, mutta onneksi pääasiat edes käytiin läpi. Vieläkin sataa ja kohta alkaa pötkiz. Enää kaks ja puol päivää jäljellä!! Yhyyyy



Ducks <3<3<3<3<3 jee

torstai 12. kesäkuuta 2014

Sadepäivä







Hei toverit,

Heräsimme tänään sateiseen aamuun. Oppareilla kiersimme rasteja, joissa käsittelimme Jeesusta. Aloitimme toteuttamaan rippikoulumme yhteistä kappaletta, jonka saimme melkein valmiiksi. Huonon sään vuoksi emme päässeet päivällä ulkoilemaan, mutta onneksi saimme illalla mahdollisuuden saunomiseen ja uimiseen. Illalla oli isosten vetämä iltaohjelma, joka oli uskomaton.


Hyvää yötä toivottaa Oulan orjat!!!


p.s. Terveteloa kappaleemme kantaesitykseen Olarin kirkkoon lauantaina 6.9.2014 klo 12.00.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

parsojen paras päivä--




-
 
Just näin :)



Pojat jammaa vapaa-ajalla


Ellan tukka
Isännän valmistelmat olympilaiset





Tänään opetukseen käytetty aika oli erittäin viehättävää! Varsinkin kun saimme leikkiä oman tasoistemme värien kanssa ja sotkea paikat luvalla. Myös mieleen jäi, että ruoan taso oli ainakin kiitettävää parempi. Eipä tässä päivässä sen kummempaa.

Kiitos ajastanne toverit

-Siirin parsakaali toverit :3

Tässä vielä pari kuvaa syntityöskentelyn taideosiosta:








tiistai 10. kesäkuuta 2014

Toinen päivä

Tänään jouduimme heräämään jo kello 08.00. Aikainen herätys näkyi monien leiriläisten naamoissa aamupalalla, mutta elämä voitti päivän kuluessa! Tässä hieman musatunnin äänimaailmaa:



Päivällä opiskelimme Juhan johdolla aihetta "minä ja perhe" ja "Jumala". Iltapäivän kevennykseksi olimme vesisotaa, joka päättyi uintiin vaatteet päällä.
Luvassa iltaohjelma ja iltajumis!

Tässä vielä kuva ihanista isosistamme:


Hyviä öitä, toivottaa:

Villen opetuslapset : Niklas, Jussi ,Anna, Katja, Janne.

Ensimmäinen päivä!






Tänään tulimme tänne Hilaan rippikouluun. Ensimmäiseksi saimme tehtäväksi kuvien avulla tutustua leiripaikkaan. Tutustumisen jälkeen menimme syömään ja ruoka oli oikein maittavaa. Myöhemmin majoituimme huoneisiimme ja söimme taas. Iltaohjelmassa isoset esittivät sketsin josta me nuoret tykkäsimme oikein paljon. Illalla vedet katkesivat hetkeksi ja menimme kappeliin rukoilemaan asian puolesta:) Rukoilu auttoi asiaa ja myöhemmin illalla vedet alkoivat toimia.
Tässä hieman kuvasuunnistuksen satoa:


 


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tänään se alkaa!

Muutaman tunnin sisällä vyöryy soittimia, nuoria ja leirikamoja täynnä oleva bussimme kohti leirikeskustamme, jossa vietämme seuraavan viikon musiikin, hengellisyyden ja elämän suurien kysymyksien parissa. Tämä on meidän matkamme!